Kävin kattomassa Happoradion esiintymisen feat. Joensuun kaupunginorkesteri kavereitten kanssa. Oli ihan mahtava keikka eikä ees tarvinnu maksaa sisäänpääsyä! Kyllä tuli taas kyynel silmään ja kylmiä väristyksiä monen kappaleen kohdalla (:
Varsinkin Itä-Suomessa Tuulee, Puhu Äänellä Jonka Kuulen ja Hc Sää oli todella hyviä. Ja kaupungin orkesteri oli kanssa tosi mahtava.
Mutta niin. Kävin kotimatkalla ostamassa Ellen Kanervalan abc:ltä. Korjaan nyt edellistä kirjoitustani sen verran, että eihän ne kukkakuviot ollut uusimmassa Ellessä vaan toukokuun lehdessä. Tämän illan luku-urakkana on siis kesäkuun lehti.
Lupasin lisätä kuvan päättärimekosta ja siihen kuuluvasta huivista so here it comes;
Eli mekko on siis ostettu Lindexistä ja hintaa tuli 40 euroa. Huivi taas on Halosesta, hinta 15 euroa.
Tykkään mekosta itse tosi paljon (:
Sitten vielä on ihan pakko lisätä pari kuvaa mitä löysin tänään jostai tietsikan syövereistä:
My Dear,
hope you like it !
lauantai 22. toukokuuta 2010
Cuba, quiero bailar la salsa !
Heissan,
en ole pitkään aikaan kirjoitellut tänne, mutta nyt aamulla sain inspiraation uusimmasta ELLE-lehdestä.
Lehden synttärinumero on erittäin kukkaispainotteinen, joka osiossa pinnalle pomppaa kukkakuvioidut aurinkolasit, mekot, asusteet.. Sitten aloin ajattelemaan omaa vaatekaappiani.
Minulla ei varsinaisesti ole paljoakaan kukkakuoseja varastossani, ja pidän sitä melkoisena puutteena. Tästä kesästä ei nimittäin kukaan tule selviämään vähintään ilma yhtä kukkakuviollista hankintaa. Ostin kyllä mekon h&m Garden Collectionista, sinisen ja sifonkisen, siinä toivossa että saisin käyttää sitä sellaisissa oikeissa englantilaisissa puutarhajuhlissa kun menen Herefordiin kuukaudeksi vaihtoon tänä kesänä :) .

Lisäksi ostin Lappeenrannan lindexistä kivan päättärimekon. Värinä on puuteri, pituus on loistava näin lyhytjalkaiselle kuin minä, eli polvet ovat näkyvissä ja mekossa on puolikorsetti yläosana. Hintakin oli suht halpa, alle 40 e. Olin varautunut maksamaan mieleisestä mekosta enemmän ja olin iloinen kun löysin mekon halvemmalla kuin kuvittelin. Ostin sen seuraksi vielä sellasesta ihanan kevyestä kankaasta helmenhohtoisen huivin. NYT KENKIEN METSÄSTYS.
Seuraava etappi on koluta läpi Joensuun kirpputorit ja katsoa löytyisikö sieltä mitään kivaa näin ennen kesän virallista alkua.
Minnuun on iskeny ihan hirveä tuunausvimma, paloittelin eilen kahdet farkut shorteiksi ja tein pitkästähihaisesta punaisesta paidasta itselleni tuubin.
Yritän napsii tänään kuvia siitä asukokonaisuudesta minkä laitan päättäreihin (miinus kengät):
Voisin tässä lopuksi vielä hehkuttaa kuubalaista musiikkia, kuuntelin yhden kappaleen erään loistavan bloggaajan playlistilta ja rakastuin. Nyt tekee mieli tanssimaan ihania kuubalaisia rytmejä ;)
Salsa Mix :)

lauantai 8. toukokuuta 2010
Mama
Huomenna on äitienpäivä ja tein top 10 listan siitä mitä ostaisin tai tekisin hänelle lahjaksi (jos rahatilanne sallisi) :
10. Itsetehty kortti
-äidit tykkäävät kun on itse nähty vaivaa lahjan eteen
9. Lahjakortti
-esimerkiksi kasvohoitoon, hierojalle tai kylpylään, äidit rakastavat rentoutumista
8. Kukka-asetelma
-kukapa ei pitäisi kauniista kukista mitkä tuoksuvatkin hyvältä?
7. Kaunis kakku
-suklaata, kermaa, nomparelleja, mitä vaan.
6. Musiikkia
-osta levy mistä tiedät äitisi pitävän, tai yllätä ostamalla hänelle joku aivan tuntematon levy, mitä hän itse ei tulisi ikinä ostaneeksi. Voit myös polttaa CD-levyn täynnä hänen lempimusiikkiaan.
5. Astiastopaketti
-jos äitisi keräilee jotain tiettyä astiastoa, täydennä hänen kokelmaansa, tai aloita kokonaan uuden sarjan keräily
4. Koru
-naiset pitävät usein koruista. Korun voit ostaa täysin budjettisi mukaan, mutta jos ostat esimerkiksi Kalevala-korun, äiti ei kehtaa olla käyttämättä sitä kun tietää sen rahallisenkin arvon
3. Hajuvesi
-tätä lahjaa pitää harkita tarkoin, sillä hintahaarukka on laaja ja monet hajuvedet ovatkin pettymys kauniista ulkoasusta huolimatta. Hajuvedelle tulee hintaa 10-100 euroa, riippuen totaalisesti siitä millaisesta tuoksusta on kyse ja kaiken lisäksi äidin pitää tykätä tuoksusta, ja ihan totta, puhun kokemuksesta, äidin mieltymykset voivat vaihdella ERITTÄIN paljon lyhenkin ajan sisään
2. Matka
-jos sinulla sattuu olemaan hieman ylimääräistä rahaa, osta äidillesi ja sinulle matkaliput jonnekkin päin Eurooppaa. Kehotan tutkimaan halpalentoyhtiöiden, esimerkiksi ryanairin tai blue1:in hintoja. Kannattaa katsoa tarjouksia myös edellisessä tekstissäni mainitsemalta Kilroy travelsilta.
Hintaa matkalle on vaikea sanoa, riippuu pitkälti siitä miten hienossa hotellissa haluat elää paikan päällä ja mistä kentältä lähdet Suomessa ja millä lentoyhtiöllä lennät. Muista myös tarkistaa että matkan aikana ädilläsi ei ole muita suunnitelmia.
1. Päivä äidin kanssa
-deletoi kaikki muut tekemisesi tältä spesiaalilta päivältä ja varaa se kokonaan äidillesi. Voitte esimerkiksi käydä yhdessä syömässä tai tehdä yhdessä ruokaa. Älkää riidelkö ja hyvällä ilmalla lähtekää ulos lenkille. Kaikista lahjoista eniten äiti arvostaa sinun jakamatonta huomiotasi. :)
Toivottavasti vinkeistä on apua :)
Tähän loppuun vielä fiilistelyksi legendaarinen äitienpäiväkappale:
http://www.youtube.com/watch?v=53sZaayT0hc
Jo näin etukäteen, Hyvää Äitienpäivää !

perjantai 7. toukokuuta 2010
AFRICA here I come !
Ihanaa ihanaa ihanaa,
ollaan lähössä isoskoulutettavien kanssa 2011 syksyllä Botswanaan, Afrikkaan.
Tarkotus olis olla paikan päällä puolitoista viikkoa + matkaan kuluu vähintään 3 päivää.
Olen vertaillut hintoja ja ehdottomasti Kilroy travels tarjoaa parhaat vaihtoehdot.
Ohjelma etsii n. 400 eri lentoyhtiön lentoyhteyksiä ja en olisi voinut kuvitella että niinkin hyvällä lentoyhtiöllä kuin British Airways selviää vain vähän yli 700 eurolla Johannesbugiin ja takaisin (otetaan tähän vertailun vuoksi, että Finnairilla/Sout Africa Airlinesilla meno-paluu Johannesburgiin on reippaasti yli 4000 euroa).
Vaikka olenkin matkustellut kohtalaisen paljon, en ole ikinä käynyt Afrikassa, vaan pääasiassa Euroopan alueella ja Amerikoissa.
Voitte siis kuvitella miten paljon jännittää, kaikki aina lentomatkoista ja rokotuksista paikallisiin virtahepoihin :)
But I'm gonna be just fine, I'm lion, remember? ;)

Photos
Kuva on otettu tammikuussa mutta en kyllä kauheasti ole tästä muuttunut
Vietettiin kaverini Saaran synttäreitä lähellä vappua. (: Vasemmalta oikealle: Laura, minä ja Outi
Torremolinos, Espanja, 2009

VIHDOIN
VIIMEINKIN sain aikaiseksi aloittaa uudestaan blogin kirjoituksen.
En odota ( ja tarkemmin ajatellen en varmaankaan edes halua ) suuria kävijämääriä vielä pitkään aikaan.
Etenen pienin askelin, mutta tavoitteena on kertoa mahdollisimman paljon tällaisesta suhteellisen normaalin tytön elämästä täällä Suomessa sekä ulkomailla.
Yritän liittää mukaan mahdollisimman paljon kuvia ja videoita ja tietysti kirjoittaa niin usein kun voin, mutta varoitan jo nyt että joskus saatan pitää taukoja kirjoittamisessa, teen paljon ihan vaan fiiliksen mukaan :).
Olen pienestä tytöstä asti tykännyt pitää päiväkirjoja, selvittää kaikille tekemiäni juttuja ja tykännyt yleensäkin kirjoittamisesta.
Minusta oman blogin pitäminen on hyvä väylä itseilmaisuun ja toivon että te jotka luette kirjoituksiani, pystytte samaistumaan ajatuksiini ja muihin juttuihin.
Minulle voi myös laittaa toivomuksia, jos haluatte että kirjoitan jostain tietystä aiheesta tai vaikkapa että teen Top Awardsit eri meikeistä, matkakohteista, hiustenhoito- tuotteista, vaateliikkeistä, urheiluharrastuksista.. Ideoita otan todella mielelläni vastaan.
Toivoisin myös ERITYISEN paljon kommentteja, kaiken ei tarvitse eikä pidäkkään olla positiivista, otan mielelläni rakentavaa kritiikkiä vastaan. Eli ihan rohkeasti kommentteja vaan !
Mitäpä tässä nyt enää olisi sanottavaa.. toivottavasti tykkäätte blogistani niin paljon että jaksatte seurata sitä. :)
Yours,
venla

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)